Sivukartta | Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Historia

Maitosuodattimia vuosien vareelta

Pelma on tuotemerkkinä jo yli 30-vuotias. Yritys Pelma-merkin takana oli Maatilatarvike Oy, joka rekisteröitiin 5.10.1973. Metsäalan tarvikkeilla ja varusteilla oli keskeinen rooli yrityksessä koko 70-luvun. Painopiste siirtyi 80-luvulle tultaessa metsäpuolen koneellistumisen myötä karjataloustarvikkeisiin. Tukkukauppa on ollut liiketoiminnan pääasiallisin muoto, mutta myös kauppakunnostusta ja valmistustoimintaa on harjoitettu lähes alusta pitäen.

Lypsykoneiden maitosuodattimien valmistus aloitettiin jo 70-luvulla, jolloin myös kehiteltiin uusi kuitukankainen suodatinmateriaali yhdessä silloisen Tampella Tekstiiliteollisuuden kanssa. 2000-luvulla valmistus on kasvanut ja suodatintehtaamme on nykyisin merkittävimpiä alallaan.
80-luvun lopulla Pelma-nimi rekisteröitiin myös yrityksen nimeksi ja toiminta keskittyi yhä voimakkaammin karjataloustarvikkeisiin ja erityisesti maidontuotantoa lähellä oleviin tuotteisiin. Tärkeimpiä jälleenmyyjiämme ovat meijerit ja maatalouskaupat. Tavarantoimittajia on pari sataa, niin suomalaisia kuin ulkomaisia. Vuonna 1999 konttori ja tukkuvarasto sijoittuivat Tampereen kupeeseen Kangasalle ja vuotta myöhemmin suodatintehdas sai erilliset teolliset tilansa Tampereen Hyllilän teollisuusalueelta.